Tästä lähdettiin
Nordic Industriesin Tuomas Härkönen otti yhteyttä lokakuussa 2017 ja kertoi, että heidän reilut pari vuotta vanhoilla sivuillaan olevat toiminnallisuudet eivät enää toimi.
Tähän päädyttiin
Päädyimme rakentamaan sivuston rungon uusiksi, säilyttäen kuitenkin aiemman ulkoasun ja elementit.
Uuden sivuston moottorina toimii Advanced Custom Fields -lisäosalla rakennettu joustava sivupohja, joka antaa käyttäjälle mahdollisuuden luoda sivut oman tarpeensa mukaan drag&drop-tyyppisesti osioita rakennellen.
Sivustolla on käytössä karttakomponentteja, joissa kartan paikkatiedot luetaan rakentamastamme REST API:sta. Tämä mahdollistaa karttaelementtien näppärän suodatuksen esim. toimialan tai maantieteellisen alueen mukaan. Sivustolla on myös muita vaativampia toiminnallisuuksia, kuten karuselleja ja uutis/blogi-arkisto.
Nordic Industriesille rakennettiin myös toinen sivusto therudolf.com, joka esittelee yhtiön uutta myyntityötä parantavaa tuotetta. The Rudolfin sivusto pystyttiin rakentamaan hyvin kustannustehokkaasti, koska pystyimme käyttämään pohjana Nordic Industriesin teemaa.
The Rudolfiin rakennettiin myös kieliversiointi suomeksi ja englanniksi Polylangin avulla.