Honkatalot / Polar Life Haus

Teimme Honkatalojen nettisivu-uudistuksen, jossa yhdistimme yhteensä 11 eri WP-asennusta (kieltä) yhden WordPress-asennuksen alle. Vastuunamme oli tehdä tekninen uudistus ulkoasun ja toiminnallisuuksien pohjalta.

Honkatalot screenit

Honkatalot on vuodesta 1907 toiminut suomalainen puurakentamisen perheyritys.

”Puun käsittely on meillä verissä. Olemme perheyritys, jossa tietotaito puunjalostuksesta on kulkeutunut sukupolvelta toiselle jo yli sadan vuoden ajan, neljännessä polvessa.”

Tähän päädyttiin

Teimme Honkatalojen nettisivu-uudistuksen, jossa yhdistimme yhteensä 11 eri WP-asennusta (kieltä) yhden WordPress-asennuksen alle. Vastuunamme oli tehdä tekninen uudistus ulkoasun ja toiminnallisuuksien pohjalta.

Sivuston pohjaksi valittiin modulaarinen (joustava) sivupohja, joka antaa sisällöntekijälle vapaat kädet rakentaa halutunlainen sisältö. Kyseisellä sivupohjalla pystyttiin rakentamaan valtaosa sivustolla näytettävistä sivuista. Sivustolle tehtiin runsas määrä erilaisia toiminnallisuuksia, kuten esimerkiksi:

Sisällönhallinta eri domainien (kielten) välillä toimii samasta järjestelmästä, eli sisällön hallinnoijan ei esim. tarvitse ladata kuvia 11 eri järjestelmään. Lisäksi sivustoon on tehty automaattiset tyylittelyt ja määrittelyt Honkatalojen ja Polar Life Haus -sisältöjen välillä. Honkataloilla on käytössä oranssi väriteema, ja Polar Life Haus puolestaan käyttää sinistä väriteemaa. Sisällönluojan ei tarvitse huolehtia värityksistä sisältöä tehdessä, vaan oranssi/sininen asettuu automaattisesti sivuston kielen mukaan.

Honkatalot.fi oli ensimmäinen 11 eri kielestä, joka julkaistiin. Polar Life Haus -domainit julkaistaan sitä mukaa, kun niitä saadaan sisällön osalta valmiiksi vuoden 2018 jälkimmäisellä puoliskolla.

Tätä mieltä oltiin

Kiitos hyvästä ja joustavasta yhteistyöstä projektin aikana. Olemme olleet kaikin puolin tyytyväisiä, asiointi on ollut miellyttävää ja aikataulut pitäneet sovitun mukaisesti. Uudet sivut ovat saaneet positiivista palautetta.

Katariina Vainionpää, Marketing manager, Honkatalot / Polar Life Haus